Kibolaisia Raumalla

IW-vuoden 2013-2014 loppuhuipennukseksi Raumalla saimme toukokuun lopussa saksalaisia vieraita.

Kircheimbolanden-nimisen pikkukaupungin Rotary ja Innerwheel-klubit matkasivat Suomeen ja tulivat tutustumaan Raumaan ja meihin raumalaisiin veljiin ja sisariin.

Vieraat saapuivat perjantaina 30.5. ja aloitimme yhteisellä lounaalla Villa Tallbon juhlatilassa meren rannalla. Iltapäivällä tehtiin kertoajelu Kake-kaupunkijunalla ja käytiin vesitornissa, missä vieraat ihailivat Rauman kauniita näkymiä, metsiä ja merta.

Lauantaina 31.5. tehtiin risteily Kylmäpihlajan majakalle ja illalla meillä oli juhlaillallinen Eurajoella Vuojoen kartanossa. Sunnuntai-aamuna vieraat lähtivät kotimatkalle.

Vierailu oli siis lyhyt, mutta intensiivinen. Säät eivät suosineet, vaan koko ajan oli pientä sadetta tai sateen uhkaa, mutta siitä huolimatta vierailu oli hieno tapahtuma. Vieraiden ja isäntien välille syntyi aito ja lämmin yhteys, joten viikonloppu oli kaikin puolin onnistunut ja rikastuttava kokemus. Toivomme, että vastavierailu järjestyy lähivuosien aikana.

Lounaalla Villa Tallbossa
Lounaalla Villa Tallbossa
Kake kaupunkijunan kyydissä tutustumassa Raumaan oppaan johdolla.
Kake kaupunkijunan kyydissä tutustumassa Raumaan oppaan johdolla.
20140530_Rauma_kuva3
Ylhäällä vesitorinissa ihasteltiin maisemia ja nostettiin tervetulomaljat.
Kylmäpihlajan majakkatornissa.
Kylmäpihlajan majakkatornissa.
Eurajoella Vuojoen kartanossa juhlapäivällisellä
Eurajoella Vuojoen kartanossa juhlapäivällisellä
Patricia Lowin, KiBon Rotary-klubin presidentti esitteli Kircheimbolandenia ja rotary-klubin toimintaa siellä.
Patricia Lowin, KiBon Rotary-klubin presidentti esitteli Kircheimbolandenia ja rotary-klubin toimintaa siellä.
Tässä kartalla näkyy punainen piste vieraidemme kotikaupungin kohdalla. Siellä on Kicheimbolanden (KiBo) kauniiden viininviljelyalueiden keskellä.
Tässä kartalla näkyy punainen piste vieraidemme kotikaupungin kohdalla. Siellä on Kicheimbolanden (KiBo) kauniiden viininviljelyalueiden keskellä.
KiBon Innerwhwwlien presidentti Hannelore Braun (keskellä) toi meille tuliaiseksi valkoviiniä, joka on juuri heidän paikallista tuotantoaan ja lisäksi saanut Innerwheelien oman etiketin. Lahjan vastaanotti varapresidentti Virpi Erämaja (vas) Kuvassa lisäksi tulkkina toiminut Marianneli Sorvakko-Spratte.
KiBon IW-presidentti Hannelore Braun (keskellä) toi meille tuliaiseksi valkoviiniä, joka on juuri heidän paikallista tuotantoaan ja lisäksi saanut Innerwheelien oman etiketin. Lahjan vastaanotti varapresidentti Virpi Erämaja (vas) Kuvassa lisäksi tulkkina toiminut Marianneli Sorvakko-Spratte.
Kibolaiset vieraamme yhteiskuvassa lähdössä kotimatkalle.
Kibolaiset vieraamme yhteiskuvassa lähdössä kotimatkalle.