IW Eurajoki

Eurajoen joulukuun kokous saippuanteon merkeissä

Eurajoen Inner Wheelin joulukuun kokous oli lämminhenkinen tilaisuus, joka keskittyi glögin, kynttilöiden, joululaulujen ja maittavien syömisten ohella myös saippuan tekemiseen.  Inner Wheel-sisko Marja Koskenkorva oli tyhjentänyt keittiönkaappinsa; oli erilaisia rasvoja, hunajavahaa, lipeää ja muita tarpeellisia aineita saippuan tekemiseen.  Aineet mitattiin tosi tarkasti, kuumennettiin ja laitettiin muottiin odottamaan ”kypsymistä”.  Inner Wheel-siskoja oli koolla 10 ja lisäksi …

Eurajoen joulukuun kokous saippuanteon merkeissä Lue lisää »

Euarjokelaiset tutustuivat EKT-palveluihin

Kokoonnuimme marraskuun kokoukseen EKT-Palvelu Oy:n tiloihin Kirkkotielle. Meidät vastaanottivat toimitusjohtaja Pirjo Mikkola ja Maria Mäntysaari. Meille kerrottiin yhtiön toiminnasta, joka on lähtenyt liikkeelle Säästöpankin tarpeista ja tiloista. Kiinteistöjen myynti ja tilitoimistopalvelut ovat tällä hetkellä päätoimialaa. Keulan tiloihin he muuttivat runsas vuosi sitten. Osakeyhtiöksi yhtiö siirtyi Säästöpankilta jo 10 vuotta sitten. Työntekijöitä on tällä hetkellä viisi. …

Euarjokelaiset tutustuivat EKT-palveluihin Lue lisää »

Eurajoen sisaret tutustuivat Eurajoen uuteen kirjastoon

Eurajoen IW-sisaret piti 6.9.2016 syyskokouksen lämpimissä merkeissä (illalla pois lähtiessä vielä asteita oli + 18) kunnanviraston tiloissa. Olimme koolla laajalla joukolla, mukana meitä oli kaikkiaan 16 jäsentä. Ensin tutustuimme Ilona Lahdenrannan johdolla uuteen kirjastoon, eikä taida lähistöllä olla yhtä komeaa, valoisaa ja laajaa kirjastoa. Ylpeinä eurajokelaisina lupasimme käyttää kirjaston palveluja. Kokouksessa hyväksyimme tilinpäätökseen kaikkine asiakirjoineen, tulevan …

Eurajoen sisaret tutustuivat Eurajoen uuteen kirjastoon Lue lisää »

Risuilta Eurajoella

Tiistaina 3.5.2016 Eurajoen IW-sisaret viettivät ”risuillan”. Risuilta onnistui mukavasti, tunnelma oli hauska ja samalla opittiin, että risuja ei missään tapauksessa voi heittää pois, vaan kaikki voidaan käyttää ja saada hauskoja lopputuloksia.   Marja innosti meitä omalla taitavuudellaan. Mukana olivat Sirpa, Päivi, Raija, Marianne, Päivi, Jaana ja Vappu.   Illan päätteeksi juotiin kahvita ja suunniteltiin kesän jälkeistä elämää. …

Risuilta Eurajoella Lue lisää »

Piirikokous

          Piirikokous 12.3.2016 Viking Gracella. Mukana eurajoelta olivat Irja Suominen ja puheenjohtaja Raija Kivikkola.      

Eurajokilaiset tutustuivat Lapin kirkkoon

  Eurajoen Inner Wheel-siskot olivat tutustumassa Lapin kirkkoon. Opas Ulla Antola kertoi kirkon historiasta. Saimme  tutustua seurakuntatalolla oleviin historiallisiin veistoksiin.       Vierailun jälkeen kävimme kahvilla Lapin Pyörnillä, jossa oli monenlaista mielenkiintoista katseltavaa. Elisa Mäenkivi kertoi unelmansa toteutumisesta Pyörniä perustaessaan.         Päätimme yhdessä kesän aikana tehdä keskosvauvoille lonkeroita Satakunnan keskussairaalaan.

Intercity-kokous Eurajoella

Maaliskuun kokous oli Eurajoen Yhteiskoulun tiloissa yhdessä Euran, Rauman ja Eurajoen Rotary-klubin kanssa.         Kuuntelimme mielenkiintoisia luentoja: Johanna Huhtala, Eurajoen kunnan kehitysjohtaja, kertoi lyhyesti työstään  Eurajoella. Hän on aloittanut vasta vuoden alusta, joten sarka on vasta alussa. Elämme kansainvälisessä kunnassa ja sen pohjalta riittää kehitysjohtajallakin töitä.   Sen jälkeen kuulimme bisnesenkeli Kari …

Intercity-kokous Eurajoella Lue lisää »

Pikkujoulujuhlat presidentin luona

  PIKKUJOULUJUHLAT PRESIDENTTI-RAIJAN KOTONA 1.12.2015 Saimme kutsun pikkujouluihin tänä vuonna presidentti-Raijan kotiin Auvintielle. Siellä meitä olikin vastassa ehtoinen emäntä ja palvelualtis isäntä. Saimme heti kuumat glögit ja tervetuliaispuheen jälkeen aloitimme ruokailun. Pöytä oli katettu ensin ihanilla kaloilla, pienestä suureen ja kun olimme saaneet kalat vatsaan, odotti meitä uudelleen katettu pöytä, jossa oli broilerilasagnelaatikkoa lisukkeineen. Vatsan …

Pikkujoulujuhlat presidentin luona Lue lisää »

Eurajoella tehtiin koruja

Eurajoen Inner Wheel kokoontui tiistaina 6.10.2015 tekemään koruja kunnantalolle koruntekijä Kirsi Sarasvuon kanssa. Mukana oli kahdeksan sisarta.   Kirsi Sarasvuo opastaa Ullaa, Ullaa ja Sirpaa korujen teossa.       Tarkkaa touhua, Marianne, Päivi, Vappu ja Raija keskittyvät korujen tekoon.         Illan tuotokset tyydyttivät kaikkia 🙂

Rauman Taidepihaan tutustuminen

Eurajoen Inner Wheelin sisaret olivat tutustumassa Raumalla olevaan Taidepihaan. Keramiikka- ja kuvataiteilija Maija Kantanen esitteli  omia töitään ja kertoi taidepihan toiminnasta. Kymmenen sisarta kävi myös tutustumassa taiteilija Anu Sukasen työhuoneeseen ja toimintaan sekä Rauman Taidegraafikkojen työhuoneeseen ja teoksiin.