Pikkujoulujuhlat presidentin luona

 

PIKKUJOULUJUHLAT PRESIDENTTI-RAIJAN KOTONA 1.12.2015

Saimme kutsun pikkujouluihin tänä vuonna presidentti-Raijan kotiin Auvintielle.

Siellä meitä olikin vastassa ehtoinen emäntä ja palvelualtis isäntä. Saimme heti kuumat glögit ja tervetuliaispuheen jälkeen aloitimme ruokailun. Pöytä oli katettu ensin ihanilla kaloilla, pienestä suureen ja kun olimme saaneet kalat vatsaan, odotti meitä uudelleen katettu pöytä, jossa oli broilerilasagnelaatikkoa lisukkeineen. Vatsan venytystä jatkettiin juustoilla ja siihen kuuluvilla herkkuhilloilla ym.

Ruokailun jälkeen varsin täysillä vatsoilla aloimme avata ääntämme joululauluilla, joita laulettiinkin oikein urakalla; laulettiin vanhoja, tuttuja sekä muutamia uusia lauluja. Voisimme perustaa ihan kuoron, niin mukavalta tuntui laulaa, eikä tarkkakorvainen isäntäkään lähtenyt meitä pakoon tai pyytänyt lopettamaan. Saimme myös pulmatehtävän: melkein kaikkien osallistujien kirjaimet oli sekoitettu ja saatu uusia sanoja ja niitä arvasimme kilpailuhengessä. Mukana meitä oli 12 sisarta.

pj2 pj3

 

 

 

 

 

 

Arvonta suoritettiin arvokkain menoin ja palkintoja oli niin paljon, että vain muutama jäi ilman.

Hyväntekeväisyysraha päätettiin siis antaa TOIVEISTA TOTTA –projektiin. 300 € on tarkoitus lahjoittaa, mieluimmin eurajokelaiselle lapselle/nuorelle, jolla ei ole muuten mahdollisuutta saada toiveestaan totta.

Ilta päätettiin kahvilla ja monilla sorteilla hyvillä mielin: ilta oli täydellisen onnistunut, josta SUURKIITOS emännälle ja isännälle!